Kävijälaskuri

München & Passau, Saksa, Strazny, Tsekki & Gmunden, Itävalta Part 2

Lähdimme kesäkuun alussa viiden päivän reissulle Passauhun Saksaan,jossa vierailimme viime syksynä. Passau sinällään on aika pieni paikka, mutta se on niin lähellä Itävaltaa, Tsekkiä sekä Italiaakin, että sijaintinsa puolesta se mahdollistaa aina uutta ja jännittävää nähtävää.












Passaussa oli hyvin tuulista ja jonkin verran satoi vettäkin. Kaupunki oli kuitenkin yhtä kaunis kuin viimekin kerralla. Vietimme yhden päivän kierrellen Passaun keskustassa sekä laitakaupungissa. Kävimme ostoksilla (jeee J), kahviloissa sekä syömässä.


Tutustuimme myös mannermaisiin taiteellisiin näkemyksiin. Yllä ehkä mieleenpainuvin taideteos (en tiedä jäikö mieleen kauneutensa vuoksi vai miksi, mutta se herätti kuitenkin tunteita…….?? :D)


Ajelimme katselemassa maisemia Alpeilla Saksan sekä Itävallan puolella. Oli jännä huomata miten erilaiset nopeusrajoitukset Itävallassa on kuin Suomessa. Pienillä serpentiiniteillä sai ajaa 100km/h vaikka tiellä uskalsi ajaa hädintuskin 80km/h. Teillä ei ollut ollenkaan penkkoja vaan saattoi olla korkeitakin pudotuksia. Sai olla kokoa ajan tarkkana (muutkin kuin kuski). Nopeuskylttejä ei erikseen ollut, vaan muuten ajettiin satasta, paitsi pikkukyliin tultaessa nopeusrajoitus oli 50km/h.

Ilta-aurinko Alpeilla





Ajelimme myös Tsekin puolella. Rajan ylitettyämme maisema muuttui hyvin erilaiseksi kuin Saksassa. Saksan ja Itävallan rajapyykin ohittaessa muutosta ei juuri huomaa, mutta Tsekkiin saavuttaessa muutos oli huomattava. Tienvarret olivat epäsiistimmät ja rakennukset romahtamispisteessä.






Tsekissä ilotalot ja prostituutio olivat näkyvissä, sillä teiden varsissa oli monia ilotaloja sekä ekstaasibaareja. Siis jokaisen päästää vinksahtaneen poikamiehen ja miksei ukkomiehenkin unelmamesta!

Kävimme ajelemassa hieman pidemmällä Itävallassa kaupungissa nimeltä Gmunden. Se sijaitsi Passausta n. 200km päässä Alpeilla.









Ajellessamme kohti Müncheniä pistäydyimme Plattling nimisessä kylässä kahvilla.





Saavuimme Müncheniin hieman väsyksissä matkan rasituksista. Huomasimme iloksemme, että sää oli korjautunut eli aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ilma oli ihanan lämmin ja kesäinen. Viimeeksi Münchenissä ollessamme emme ehtineet kunnolla katsella nähtävyyksiä, mutta tällä kertaa meillä oli enemmän aikaa. Kaupunki tuntui valtavalle ja ihmisiä riitti keskustassa paljon! Kaupungin laitamilla sen sijaan ihmisiä oli todella vähän, mikä hieman ihmetytti, koska asutusta lähiöissä oli runsaasti.











Nymphemburgin linna





Punaisen ristin sairaala Münchenissä





Vähän shoppailua on aina hyvä ujuttaa joka väliin

Ja sitten olikin jo kotiinlähdön aika.. Seuraavaa matkaa suunnitellessa..






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti